Teologia (erityisesti kliininen teologia):
Opiskelin Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa 1980-luvulla. Suoritin perustutkinnon opintovaatimuksista yli puolet. Yksilölliseen auttamistyöhön ja keskusteluapuun liittyvistä kursseista ja harjoituksista suoritin kaikki mitä silloin oli tarjolla. Lisäksi suoritin ohjatun työharjoittelun sairaalasielunhoitajana.
HSO-sihteeri (kaupallinen keskiasteen tutkinto):
Valmistuin Helsingin Sihteeriopistosta vuonna 1995. Tämä 3-vuotinen keskiasteen tutkinto on nyt jäänyt historiaan, sillä opisto sulatui osaksi Helsingin liiketalouden ammattikorkeakoulua (Helia), joka puolestaan sulautui Haaga-Heliaksi.
Seksuaalineuvoja:
Olen opiskellut seksuaalineuvontaa ja seksuaaliterapiaa useilla eri kursseilla. Olen paneutunut seksologiaan myös kirjallisuuden, seksologisten kokousten ja oman työni kautta.
Koulutettu hieroja:
Suoritin hierojan ammattitutkinnon vuonna 1999.
Oikeustieteen ylioppilas:
Olen suorittanut oikeustieteen perusopintoja Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa 2003—2008.